Kirjoituksia



Potilas-lehti, maaliskuu 2018

Miksi tarvitaan eutanasialaki?

Eutanasialaki tarvitaan, jotta voidaan vähentää tarpeetonta inhimillistä kärsimystä. Paraskaan saattohoito ei auta kaikkia kuolevia, vaan vähintään 1-2 % meistä kokee erittäin tuskallisen kuoleman saattohoidosta ja kivun lievityksestä huolimatta.

Tarvitaan siis sekä hyvän saattohoidon saamista kaikkien ulottuville että mahdollisuutta eutanasiaan silloin, kun hyvää kuolemaa ei voida muuten taata. Tässä mielessä mahdollisuus eutanasiaan on osa hyvää saattohoitoa.

Potilaan oma tahto

Suomessa on jo pitkään ollut käytössä hoitotahto, jolla ihminen voi etukäteen esittää toiveensa´siitä, miten häntä hoidetaan sairauden tai tapaturman yhteydessä.

Eutanasialaki vaikuttaisi saman suuntaisesti kuin hoitotahto. Se antaisi ihmiselle mahdollisuuden pyytää ja saada kuolinapua silloin, kun sairautta ei voida enää parantaa ja kärsimys on inhimillisesti katsoen kohtuutonta.

Kyseessä pitää olla nimenomaan potilaan OMA TAHTO; EI esimerkiksi omaisten tai ystävien toive. Jokainen meistä on oman kipunsa ja kärsimyksensä paras asiantuntija. Me itse parhaiten tiedämme, onko elämämme mahdollisesti kovistakin kivuista huolimatta vielä elämisen arvoista. Ketään ei saa pakottaa tai painostaa eutanasiaan.

Kuolinavun antajien asema

Nyt Eduskunnan käsittelyssä oleva eutanasialaki on hyvin lähellä Kanadan mallia. Kanadassa ei puhuta eutanasiasta, vaan siellä käytetään termiä "Medically assisted suicide", lääketieteellisesti avustettu itsemurha.

Eettisesti aloitteen mukainen eutanasia olisi nimenomaan avustettu itsemurha. Siinä toteutetaan potilaan oma tahto, eikä kenenkään ulkopuolisen tahto potilaan surmaamiseksi.

Suomessahan itsemurhassa avustaminen on nytkin teoriassa sallittua. Käytännössä ongelmaksi muodostuu sen todistaminen, että kyseessä on avustettu itsemurha eikä surma, tappo tai murha.

Juuri tästä syystä tarvitaan eutanasialaki säätelemään sitä, missä olosuhteissa ja miten lääkärit ja hoitohenkilökunta saavat potilaan tahdon mukaisesti jouduttaa tämän kuolemaa.

Ilman lakia itsemurhassa avustavat ovat vaarassa joutua syytteeseen hoitovirheestä, kuolemantuottamuksesta tai jopa henkirikoksesta.

Itsemurhien ehkäisy

Itsemurhien määrä on Suomessa kääntynyt taas nousuun. Pappina olen monta kertaa törmännyt tilanteeseen, että syöpään tai muuhun mahdollisesti tuskalliseen tautiin sairastuneet tekevät itsemurhan tulevien kipujen pelossa. "Kun vielä itse siihen kykenevät."

Näillä ihmisillä olisi kuitenkin voinut olla jäljellä monia vuosia tai kuukausia hyvää elämää ennen kovia kipuja tai jopa niiden tultua.

Mahdollisuus eutanasiaan kipujen käydessä sietämättömäksi ehkäisisi tällaisia ennakoivia, tulevien kipujen pelossa tehtyjä itsemurhia. Sallimalla eutanasia lisättäisiin siis hyvän elämän päiviä.

Eutanasialaki tarvitaan, jotta mahdollisimman hyvää elämää seuraisi mahdollisimman hyvä kuolema.


Pekka Elonheimo, Exitus ry:n varapj. Potilas-lehti 25.5.2017

Saattohoito vaatii pikaista kehittämistä

Sairaanhoitajaliitto toteutti kyselyn jäsenilleen tarkoituksena selvittää sairaanhoitajien näkemyksiä eutanasiasta ja saattohoidosta. Vastanneista sairaanhoitajista selvä enemmistö 64 % kannatti eutanasian laillistamista.

Kyselyyn vastanneista sairaanhoitajista suurin osa hoitaa kuolevia potilaita vähintään joskus. Kyselystä nousi esiin hälyttävänä kivunhoidon ja saattohoidon nykytila. Sairaanhoitajien mukaan kivunhoitoon ei ole yhtenäisiä käytäntöjä. Sairaanhoitajat toivat vastauksissaan esille saattohoidon vaihtelevan tason ja niukat resurssit.

Yli 70 % vastaajista kertoi tarvitsevansa saattohoito-osaamista työssään. Kiitettäväksi oman osaamisensa arvioi heistä vain 10 % ja hyväksi alle puolet. Väitteen ”Minulla on tietoa ja kyky hoitaa potilasta, jolla kärsimystä ja sitä aiheuttavia oireita.” - kanssa täysin samaa mieltä oli alle 30 % vastaajista. Jokseenkin samaa mieltä oli yli puolet vastaajista.

Riittävästi koulutusta saattohoidosta vastasi saaneensa noin 20 % sairaanhoitajista. Suurin osa, lähes 70 % arvioi tarvitsevansa lisää koulutusta saattohoitotyöhön. Yli puolet kertoi, ettei heidän työyksikössään ollut käytössä Sosiaali- ja terveysministeriön Saattohoitosuositukset (STM 2010). Yhtä lailla yli puolet vastaajista kertoi, että työyksikössä ei ole yhdessä sovittuja toimintamalleja saattohoidon toteutuksesta. Saattohoitokäytäntöjä ei myöskään kehitetä aktiivisesti vastanneiden työyksiköissä (yli 60 %).

Lähes 90 % sanoi, että saattohoitoa ei ole kehitetty riittävästi Suomessa, ja lähes 80 %:n mielestä Suomeen tarvitaan saattohoitolaki.

Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela toteaa liiton tiedotteessa (24.4.2017), että eutanasiaa ja tasokasta saattohoitoa ei sairaanhoitajien jäsenistön mielestä pidä nähdä vaihtoehtoina toisilleen. ”Samalla, kun eutanasian laillistaminen saa kannatusta, saattohoidon kehittäminen nähdään ensiarvoisen tärkeänä. On todella huolestuttavaa, että saattohoidon käytännöt ovat niin monen sairaanhoitajan mielestä epäselviä”, Hahtela kirjoittaa liiton kotisivuilla.

Yle kirjoitti helmikuussa 2017, että saattohoidon taso ei yllä suositusten tasolle kaikissa kunnissa. ”Huonoin tilanne on Itä-Suomessa. Tarvitsemme alueellista tasa-arvoa. Töitä on paljon tehtävänä, sanoo Helsingin yliopiston palliatiivisen lääketieteen professori Tiina Saarto.” (YLE 15.2.2017 http://yle.fi/uutiset/3-9461651 viitattu 28.4.2017)

Saattohoidon laadullinen ja alueellinen kehittäminen pitää aloittaa heti.


Katja Niemi, Exitus ry. hallituksen jäsen


Sairaanhoitajaliiton Eutanasia ja saattohoito-kysely toteutettiin ajalla 7.4 - 17.4.2017. Kyselyyn vastasi 2683 Sairaanhoitajaliiton jäsentä. Kyselyn tulokset ovat nähtävissä Sairaanhoitajaliiton sivuilla: https://sairaanhoitajat.fi/2017/kysely-sairaanhoitajat-myonteisia-eutanasialle (viitattu 27.4.2017) Potilas-lehti 25.5.2017

Terveyden Eriarvoisuus

Sosioekonomisen tutkimuksen piirissä on vakiintunutta tietoa, että yhteiskunnassa koulutus, ammatti-asema ja tulojen epätasa-arvoisuus aiheuttavat terveyden eriarvoisuutta. Eriarvoisuutta katsotaan syntyvän tulojen vaikutuksesta henkilön kulutuskyvyn kautta, eli tulot vaikuttavat siihen, mitä henkilö kykenee hankkimaan ravinnoksi, millaista vapaa-aikaa hän voi viettää, missä hän voi asua ja miten hän voi käyttää terveyspalveluja. Huono taloudellinen tilanne voi aiheuttaa lisäksi jatkuvaa stressiä, joka huonontaa terveyttä ja voi vaikuttaa elämäntapojen valintaan. (Luhtanen 2013)

Henkilön omat voimavarat riippuvat hänen sosioekonomisesta asemastaan. Koulutuksen avulla henkilö saa tietoa, taitoa, asenteita ja arvoja. Hyvä koulutus tukee terveyden kannalta hyvää käyttäytymistä. (Lahelma ja Rahkonen 2011)

Jo kauan sitten on havaittu, että köyhä on myös kipeä. Tutkija Peter Townsend julkaisi Englannin rajuja terveyseroja paljastavan Black Reportin vuonna 1980. Raportti näytti selkeän eron köyhän ja rikkaan englantilaisen elämänpituuden ja sairastavuuden välillä. Raportti yllätti koko rikastuvan Euroopan ja länsimaat, koska siihen asti väestön elinikä oli noussut. Ei oltu huomattu, että samaan aikaan kansan sisäiset erot kasvoivat kohisten.  Vaikka meillä kehittyneessä hyvinvointivaltiossa on globaalisti katsoen erinomainen tilanne tasa-arvon suhteen, emme ole päässeet eroon sosioekonomisista terveyseroista. (Therborn 2013)

Sosioekonominen asema terveyserojen taustalla

Terveyserot sosioekonomisten luokkien välillä ovat suuret. Mitä ylemmässä ammattiasemassa henkilö on, sitä terveempi hän on. Työssäkäyvät ovat terveempiä kuin työttömät. Korkeiten koulutetut ja hyvätuloiset ovat terveempiä kuin pienituloiset ja alemmin koulutetut. Vaikka kokonaisuutena suomalaisten terveys on parantunut ja elinikä noussut, kaikki eivät ole päässeet osallisiksi kehityksestä. Terveyserot eri väestöryhmissä ovat jopa nousseet. (THL ja TTL: Teroka-hanke) Suomessa on nähtävissä merkittävää eriarvoisuutta kansalaisten terveydessä, eikä näitä sosioekonomisia terveyseroja ole toistaiseksi onnistuttu kaventamaan. (Peltola 2011)

Suomen Valtioneuvosto aloitti vuonna 2001 kansanterveysohjelman Terveys 2015, jonka yhtenä useista tavoitteista oli eriarvoisuuden vähentyminen ja heikommassa asemassa olevien suhteellisen aseman ja hyvinvoinnin parantuminen.

Kansanterveysohjelman loppuarvioinnin mukaan jouduttiin kuitenkin toteamaan, että hyvinvointi ei vieläkään jakaudu tasaisesti. Terveyserot jatkavat Suomessa kasvuaan. Loppuarvioinnissa todetaan, että yleisellä tasolla suomalaisten terveys ja hyvinvointi on kohentunut ohjelman aikana. “Suomalaiset sairastavat vähemmän ja kokevat terveytensä paremmaksi. Suomalaiset ovat myös oppineet syömään terveellisemmin. On kuitenkin vaikea osoittaa, mitkä myönteisistä muutoksista ovat juuri ohjelman ansiosta.” Kyseistä kansanterveysohjelmaa on kritisoitu toimeenpanosuunnitelman puutteesta. “Koska eri toimijoiden rooleissa ja resurssien kohdentamisessa oli epäselvyyksiä, sitoutuivat ohjelmassa mukana olevat hallinnonalat ohjelman toimeenpanemiseen heikosti. Tulevissa pitkän aikavälin linjauksissa korostetaankin vahvaa toimeenpanoa, poliittista sitoutumista sekä poikkihallinnollista yhteistyötä.” (http://terveys2015.fi/terveys-2015-kansanterveysohjelma) Sosiaalinen eriarvoisuutemme manifestoituu siis terveyseroina. “Suomessa sydän- ja verisuonitautien sosiaalinen eriytyminen on Länsi-Euroopan suurinta, tupakoinnin erityminen toiseksi suurinta ja alkoholikuolemien eriytyminen kolmanneksi suurinta.” (Therborn 2013)

Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöllä ja palveluista saadulla hyödyllä on osoitettu olevan vahva yhteys sosioekonomiseen asemaan. Esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmä ei aina kohtele ihmisiä tasa-arvoisesti. (https://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus)

Suurituloisemmilla on mahdollisuus käyttää työterveyspalvelua ja yksityisiä lääkäripalveluja. He myös käyvät erikoislääkärin vastaanotolla alempia tuloluokkia enemmän. Työttömillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia. Myös kuntien välillä on huomattavia eroja palveluntarjoamisessa. Tilastot paljastavat, että rikkaimmille tehdään enemmän kirurgisia toimenpiteitä ja heille otetaan nopeammin käyttöön uudet ja tehokkaammat hoidot. (Laaksonen 2011)

Tulot, varallisuus ja terveys

Varallisuus jakautuu Suomessa vielä epätasaisemmin kuin tulot. Tämän vuoksi Luhtanen (2013) tutki pro-gradu työssään kotitalouden varallisuuden yhteyttä kuolleisuuteen. 

Tutkimuksessa selvisi, että nettovarallisuudessa alimpaan varallisuusluokkaan kuuluvilla verrattuna ylimpään varallisuusluokkaan kuuluviin kuolleisuuden riski oli miehillä 188% korkeampi ja naisilla 75% korkeampi. Jos katsottiin velatonta reaalivarallisuutta, kuolleisuusriski alimmassa luokassa verrattuna ylimpään luokkaan oli miehillä 174% ja naisilla 77% korkeampi. Tulokset ovat tilastollisesti merkittäviä. Kuolleisuus riippui voimakkaasti varallisuudesta, myös ikävakioimisen jälkeen. Miehillä yhteys oli suurempi kuin naisilla. (Luhtanen 2013)

Varallisuus on jakautunut Suomessa hyvin epätasaisesti. Kaikkein varakkaimmat omistavat melkein puolet (45%) kaikesta nettovarallisuudesta.  Rikkaimman kymmenyksen raja vuonna 2013 oli 458 600 euroa. Vuodesta 1994 vuoteen 2013 vuoteen 1994 rikkain kymmenys nosti varallisuuttaan nettovaroista noin 6 prosenttiyksikköä. Pienituloisten varallisuus ei ole kasvanut samaa tahtia, vaan itse asiassa kääntynyt laskuun. Pienituloisimpien varallisuusosa on pienentynyt 9,5 prosentista 6,7:ään prosenttiin koko väestön nettovarallisuudesta. (Tilastokeskus 2013)

Varallisuutta ei synny työelämässä palkansaannilla. Varakkuuden taustalla on useimmiten peritty omaisuus ja pääomatulot. Työssäkäyvä palkansaaja ei koskaan elämänsä aikana voi työnteolla kohottaa vaurauttaan samalle tasolle.

Luhtanen esittääkin kysymyksen tutkimustuloksiinsa nojaten: jos varallisuuserot vielä kasvavat, suurenevatko nykyiset terveys- ja kuolleisuuserot entisestään? (Luhtanen 2013)

Syyt terveyseroihin eivät ole niin yksinkertaiset, mitä julkisessa keskustelussa annetaan ymmärtää. Englannissa toteutetussa ns. Whitehall-pitkittäistutkimuksessa tutkittiin keskushallinnon työntekijöitä ja huomattiin, että virka-aseman taso oli voimakkaassa yhteydessä sairastumis- ja kuolemanriskiin. Mitä korkeampi virkamies, sitä pienempi riski kuolla. Virka-asema vaikutti enemmän kuin tupakointi tai alkoholinkäyttö. (Marmot 2004, viitannut Therborn 2013)

Kyse on siis paljon syvemmistä asioista kuin yksilön oma terveyskäyttäytyminen. Puhumme kunnioitusvajeesta, elämänhallinnan puutteesta, sekä epävarmasta työelämästä. Therborn ei allekirjoita väitettä yksilön elämäntapojen vaikuttamisesta terveyteen, sen sijaan hänen mielestään kyse on yksilön valinnanvarasta, life options. Ihmiset eivät valitse elämäntapojaan, vaan he elävät niiden resurssien mukaan, joita heillä on. Jos ympäristösi on sellainen, ettei siellä ole töitä tarjolla, jos sinulla on vain hyvin pienet tulot, ei mitenkään voida olettaa, että sinulla siinä tilanteessa olisi kiinnostusta johonkin sellaiseen, kuin syömisen ja liikkumisen ajattelu ja näitä koskeva järkevä harkinta. Vasta kun ihminen kokee ylipäätään hallitsevansa omaa elämäänsä, hän voi hallita terveyskäyttäytymistään. (Therborn 2013)

Tasavertaisuus ja terveyserojen kaventaminen on Suomessa mainittu useassa laissa ja poliittisessa ohjelmassa. (mm. perustuslaki, kansanterveyslaki). Valtiolla ja kunnilla on vastuu turvata perusoikeuksien toteutuminen. Perusoikeuksien tulee olla keskeisessä osassa valtion ja kuntien talouden ja toiminnan suunnittelussa. Valtion ja kunnan julkisen talouden päätöksenteossa pitää turvata perusoikeuksien toteutuminen. Jos  tässä ei onnistuta, järjestelmä lisää terveyseroja, vaikka sen tarkoitus on kaventaa niitä. (https://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/tavoitteet/kaventamisen-perustelut/eettiset)

Varallisuuserojen tasoittaminen nähdään usein poliittisesti vaikeana, ja siksi yritetään vaikuttaa terveellisiin elämäntapoihin yhteiskunnan rakenteellisten syiden sijaan. (Sihto ja Palosuo, 2013)  

Terveyseroja ei voida hyväksyä, jos yhteiskunnan tavoite on olla tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta. Tämä vaatii poliittista tietämystä ja tahtoa.

Tutkimusten mukaan tuloerot voivat johtaa siihen, ettei inhimilliseen pääomaan panosteta riittävästi. Jos julkisiin palveluihin, kuten koulutukseen ja terveydenhuoltoon, ei osoiteta riittävästi resursseja, on koko väestön terveys riskissä. (Therborn 2013)


Katja Niemi, Exitus ry.

Exitus ry
Lehdistötiedote 14.2.2017

On aika ottaa vastuu kaikista kuolevista potilaista


Eduskunta ei saa enää pakoilla ennakkoluulojen ja pelkojen taakse omaa vastuutaan vaikeasti kärsivien, kuolevien potilaiden auttamisessa.

Exitus ry on yli 20 vuoden ajan pohjustanut sitä keskustelua, jonka tulos konkretisoitui alkuvuodesta kansalaisaloitteessa, joka luovutettiin eduskunnalle 14.2.2017. Kansalaisaloitteen takana olivat veteraanipoliitikot Esko Seppänen, Iiro Viinanen, Henrik Lax, Ilkka Taipale ja Osmo Soininvaara. Tämä aloite oli todellinen lahja meille kaikille heiltä.

Myös Exitus ry osallistui kansalaisaloitteeseen liittyvään toimintaan, mm. nimienkeruuprosessiin ja kotisivuillemme laitettiin luettelo niistä yhteiskuntamme vaikuttajista ja toimijoista, jotka halusivat tulla julkisesti omalla nimellään esille aloitteessa. Se on edelleen luettavissa osoitteessa exitus.fi/kansalaisaloite.html.

Tämä nimiluettelo, sekä aloitteen ahkera allekirjoittaminen kertoo siitä, että kansan tahtotila on selvä. Lisäksi jo melkein kymmenen vuoden ajan eutanasian kannatus pätevissä gallup-tutkimuksissa on ollut reilusti vähintään yli 70% luokkaa (jopa yli 80%), kun taas vastustajien määrä on ollut vain noin 10% väestöstä.

Tämän lisäksi myös lääkäreiden keskuudessa eutanasian kannatus on ollut huomattavassa kasvussa koko ajan, ollen tällä hetkellä jo lähes 50%. Hoitotyötä tekevien sairaanhoitajien keskuudessa kannatus on vieläkin suurempi. Sitä mukaa kuin eutanasiasta on keskusteltu asiallisesti, se on saanut kannatusta myös terveydenalan ammattilaisten keskuudessa.

Saattohoidon ammattilaiset joutuvat valitettavasti myöntämään sen tosiasian, että pienelle joukolle vakavasti sairaita kuolevia potilaita kuolemaa edeltävä aika on ollut fyysisesti sietämättömän tuskallinen, eikä paraskaan saattohoidollinen toimenpide, esim. mikään kipulääkitys, ole voinut heidän kärsimyksiään lievittää.

Kaiken tämän pitäisi jo tehdä selväksi Suomen kansanedustajille sen, että eutanasia-lakia ei enää voida sivuuttaa, vaan siihen pitää ottaa kantaa eduskunnassa.

Eduskunta ei saa enää pakoilla ennakkoluulojen ja pelkojen taakse omaa vastuutaan vaikeasti kärsivien, kuolevien potilaiden auttamisessa. Sen vastuulla tässä asiassa on nimenomaan asianmukaisen lain säätäminen eutanasian käytöstä.

Lisätietoja: Katso yhteystiedot Kaleva 2.2.2017

Tarvitsemme saattohoitoa ja eutanasialain

Suru ja kipu kuuluvat elämään kuten ilo ja tyytyväisyys, mutta rajansa kärsimykselläkin on ja meidän tulee turvata asianmukainen, laadukas saattohoito. On väärin, että monet kokevat jäävänsä huonolle hoidolle, vajaalle avulle. Valitettavasti saattohoidon laatu ja sisältö on riippuvainen sairaan ihmisen asuinkunnasta. Millaisia hoitoyksikköjä kunnassa on ja kuinka kotisairaanhoito on järjestetty. Ne sairaat, jotka pääsevät kotisairaalan hoitoon ovat etuoikeutetussa asemassa, sillä silloin tietyin edellytyksin voi kotisaattohoitokin olla mahdollista. Näin ei monessakaan kunnassa ole.

Saan yhteydenottoja ympäri maata tapauksista, joissa kotihoito on osoittautunut mahdottomaksi erinäisistä syistä. Ei ole henkilökuntaa, matka sairaalasta kotiin on liian pitkä, autoa ei ole hoitajien käytössä, saattohoitoa halutaan keskittää laitokseen jne. Kuoleman lähestyessä tulee kuolevaa kuunnella herkällä korvalla. Todella pysähtyä mikä häntä mietityttää, mitä hän toivoo.

Rahakirstujen vartijat avatkoon arkkunsa sille, että hoitohenkilökuntaa on riittävästi ja heillä koulutus kohdata kuoleva. On oltava tekeviä käsiä ja kuulevia korvia. On oltava lohduttajaa ja vierellä kulkijaa, sillä on ihmisiä, jotka ovat aivan yksin ilman omaisia. Eduskunnan on aika suhtautua myönteisesti kansalaisaloitteeseen eutanasiasta. 63 000 allekirjoitti kansalaisaloitteen. Eutanasialaki ei ole pois saattohoidon kehittämisestä. Tarvitsemme hyvää saattohoitoa, mutta myös lain eutanasiasta.

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Satu Saarinen on todennut (Kotimaa 19.1), että saattohoitoa on kehitettävä, mutta hän kannattaa myös eutanasiaa. "Siitä ei tule tehdä ulkopäin määriteltyä hoitokäytäntöä, vaan eutanasia tulisi olla vain kuolevan itsensä toiveesta tapahtuva." Minusta Saarinen osoittaa tällä toteamuksellaan suurta elämän ja kuoleman ymmärtämistä sekä kärsivän ihmisen tilanteen tajuamista.

Kansanedustaja Niilo Keränen (kesk) on todennut (Hs.22.1) eutanasian olevan perustuslain pykälän 7. vastainen. Näin ei ole. Pykälässä sanotaan, että jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Pykälän mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

Eutanasiassa ei ketään koskaan tuomita mihinkään, vaan eutanasiapäätöksen tekee ihminen itse itselleen lääkärin mukana ollessa prosessissa. Lisäksi tämä pyyntö tulee tehdä toistetusti ja vakaasti harkiten kriteerien täyttyessä oikeustoimikelpoisena. Eikö juuri eutanasialainsäädäntö parantaisi ihmisoikeustilannetta, ihmisarvoa ja yksilön vapautta yksilön omassa asiassa kun antaisimme oikeuden itse päättää?

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd) on perustellut (Hs 22.1) kielteistä kantaansa, että ”hyväksyttävän kuolinavun määrittely on käytännössä osoittautunut vaikeaksi”. On selvää, että kriteerit lainsäädännössä on laadittava tarkoiksi. Pelkästään halu ei riitä, vaan on oltava lääketieteellinen syy.

Eduskunnan säätäessä eutanasialainsäädännön ei vakavasti sairaiden tarvitse enää tehdä itsemurhaa. Jos sairas kokee loppuvaiheessa kärsimyksensä kestämättömäksi voi hän luottaa siihen, että on mahdollista turvautua eutanasiaan. Tämä tietous tästä mahdollisuudesta tuo mielenrauhaa ja vähentää kuolemanpelkoa. Vähentää pelkoja tuskallisesta kuolemasta.


Kari Viholainen
Puheenjohtaja
Exitus ry Turun Sanomat 1.2.2017

Exituksella myös lääkärijäseniä

Piispa Kaarlo Kalliala arveli kolumnissaan (TS 26.1.), että hänen isänsä olisi ehkä ollut ainoa lääkärijäsen parikymmentä vuotta sitten suomalaisessa eutanasiayhdistyksessä Exituksessa.

Exitus ry:ssä on ollut kautta aikojen jäseninä myös lääkäreitä. Kallialan isä ei siis ollut ainutkertainen tapaus. Exituksen kanssa tiiviissä yhteistyössä toimi myös edesmennyt lääketieteen professori Jorma Palo, joka esiintyi paljon julkisuudessa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa eutanasiasta keskustellessa. Hän kertoi julkisuudessa itsekin sairastavansa kuolemaan johtavaa sairautta.

Kalliala viittasi myös siihen, että eutanasian käyttö saatettaisiin laajentaa sellaisille alueille, jonne se ei kuulu. Tämä huoli kannattaa ottaa huomioon. Isosta maailmasta löytyy aina kaikenlaisia yrittäjiä ja kokeilijoita. Heihin kannattaakin suhtautua kriittisesti.

Mahdolliset väärinkäytökset ja lääketieteellisen hoidon laajentaminen väärille alueille eivät kuitenkaan koske vain eutanasiaa. Myös esimerkiksi leikkaushoitojen puolella on tälläkin vuosikymmellä saatu nähdä muutamia jopa hirviömäisiä esimerkkejä ja väärinkäytöksiä. Siitä huolimatta kukaan ei varmaankaan vastusta leikkaushoitoja sinänsä.

Täytyy muistaa, että tällöin ongelmat eivät johdu itse hoitomenetelmästä. Paremminkin kontrolli ja ehkäpä etiikkakin ylipäätään on päässyt pettämään. Sellaisen varalta meillä Suomessa on viranomaisvalvonta.

Erityisesti eutanasian kohdalla voidaan laittaa vaatimustaso korkealle. Tämä tarkoittaa sitä, että eutanasiaa ei saa kevyin perustein. Esimerkiksi potilaan oma subjektiivinen tahto ei vielä riitä, vaan tarvitaan painava lääketieteellinen perustelu.

Kun eutanasia saadaan lailliseksi Suomessa, vakavasti sairaiden potilaiden ennakoivat itsemurhat saadaan loppumaan. Silloin vaikeintakin kuolemaan johtavaa sairautta sairastava voi turvallisin mielin hakeutua palliatiiviseen hoitoon, sillä hän tietää, että jos asiat alkavat mennä todella huonosti, hänelle on luvassa takaportti niin tahtoessaan. Silloin ammattitaitoinen hoitohenkilökunta saa laillisesti auttaa häntä kaikista viimeisimmällä hädän hetkellä pois epäinhimillisistä ja kohtuuttomista kärsimyksistä.


Jukka Hacklin
Varapuheenjohtaja
Exitus ry Potilas-lehti 31.1.2017

Vilkas vuosi takana ja vielä vilkkaampi edessä

Alkuvuodesta 2017 saimme suru-uutisen. Exitus ry:n perustaja, pitkäaikainen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä erittäin aktiivinen eutansian puolestapuhuja Gwen Marttinen on poistunut keskuudestamme. Hän sekä monet muut aktiiviset Exituksen alkuaikojen jäsenet ovat tehneet sen pohjatyön, jolta me seuraavat nyt ponnistamme eteenpäin.

Mennyt vuosi 2016 oli vilkasta aikaa eutanasian saralla. Teimme alkuvuodesta 2016 mm. useita yleisönosastokirjoituksia ja ne poikivat lisää julkisuutta. Uusi puheenjohtajamme Kari Viholainen esiintyi myös medioissa paljon. Esimerkiksi Ylen Perjantai-ohjelma ja A-studio haastattelivat häntä, samoin monet päivälehdet. Jossakin vaiheessa myös iltapäivälehdet kiinnostuivat taas eutanasiasta ja syksyllä saatiin nähdä aika isokin, otsikoltaan sensaatiomainen lööppi.

Vuoden 2016 lopun huipennuksena saatiin vielä kerran uusi kansalaisaloite eutnasiasta. Aloitteen alullepanijoina olivat veteraanipoliitikot Esko Seppänen (vas), Iiro Viinanen (kok), Osmo Soininvaara (vihr.), Ilkka Taipale (sd.) ja Henrik Lax (r.). Mukana aloitteessa oli julkisesti omalla nimellään myös huomattava joukko muita poliitikkoja sekä suomalaisen yhteiskunnan nimekkäitä vaikuttajia ja toimijoita. Kansalaisaloite keräsi tarvittavat 50 000 nimeä vain 41 päivässä. Kaikkiaan nimiä kertyi noin 63 000, minkä jälkeen aloite laitettiin eteenpäin prosessiin Suomen eduskuntaan. Aloitteen tarvitsi olla esillä verkossa vain vajaat kaksi kuukautta tämän kaiken saavuttamiseksi.

Kansalaisaloitetta on yritetty saada läpi ennenkin peräti kolme kertaa, mutta silloin päästiin parhaimmillaan vain noin 10 000 nimeen. Siksi tämä uusi aloite oli todellinen lahja meille kaikille veteraanipoliitikoilta. Lisäksi valtakunnallinen lehdistö ja televisio kertoivat kansalaisaloitteesta ahkerasti, mikä vaikutti huomattavasti niin nopeaan nimien kertymiseen.

Jäljellä on tietysti vielä aloitteen käsittely Eduskunnassa. Se onkin sitten aivan oma ja erikoinen vaiheensa. Tunnetusti kansanedustajat ovat olleet varovaisia eutanasiaa koskevissa kannanotoissaan ja mielipidettä on ollut vaikea heiltä saada, ellei sitten kyseessä ole ollut joku intohimoinen vastustaja. Nyt kuitenkin jää näyttäisi hieman sulaneen. Iltasanomien kyselyssä 20.12.2016 monet kansanedustajista ilmaisivat reilusti myönteisen kantansa. Toisaalta toinen mokoma vielä löytyi niitäkin jotka eivät olleet kantaansa muodostaneet, tai ehkäpä eivät vaan vielä halunneet sitä kertoa. Siteeraus lehdestä: "152 vastanneesta 62 oli eutanasian laillistamisen kannalla ja 23 vastusti sitä. 62 edustajan kanta asiaan oli vielä avoin, ja viisi ei halunnut kertoa kantaansa".

Syyskokouksessa saimme mukaan hallitukseen kolme uutta jäsentä, Susa Kukkonen, Ulla Laalo ja Katja Niemi. Heidän myötään tiedotus ja kansainvälinen toiminta ovat taas aktivoitumassa. On kaavailtu mm. yhdistyksen YouTube-kanavaa ja tammikuussa aloitettiin valokuvakampanja kansalaisaloitteen hyväksi. Kampanjasta tietoa kotisivuillamme exitus.fi. Myös varainhankintaa pyritään lisäämään. Samalla tässä voisikin muistuttaa siitä, että yhdistyksen tukeminen taloudellisesti on toki sallittua ja toivottavaa.

Näyttäisikin siltä että yhdistyksestämme on alettu taas kiinnostua. Puheenjohtajamme puhelin on soinut ahkerasti ja uusia jäseniä tulee tasaiseen tahtiin ja monet ovat myös halukkaita toimimaan aktiivisesti. Tämä on tervetullut uutinen.

Lääkäriliitto toiminnanjohtajansa Heikki Pälveen johdolla on ollut klassinen eutanasian vastustaja. Nyt kuitenkin lääkärikunnassa on mieli muuttumassa. Tästä kertovat kyselytutkimukset, ja jossain vaiheessa Lääkäriliittokin joutuu miettimään kantaansa uudelleen.

Pälve itse on sortunut saivartelemaan puhuessaan, että ensin pitäisi saada "saattohoito kuntoon". Valitettavasti asia on kuitenkin niin, että tätä pientä kohtuuttomasti kärsivää potilasryhmää, jotka eutanasiaa tarvitsevat, ei paraskaan saattohoito ole pystynyt auttamaan. Näin toteaa myös kokemuksensa perusteella saattohoidon uranuurtaja Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen, jonka mukaan näitä potilaita on Suomessa joka vuosi ehkä 200-300. Siitä syystä saattohoidon parantaminen sinänsä ei poista eutanasian tarvetta.

Hataria argumentteja on keksitty eutanasian vastustajien keskuudessa kautta aikojen. Yksi esimerkki on palliatiivinen sedaatio (potilaan vaivuttaminen koomaan elämän loppuajaksi), jota ensin vastustettiin voimakkaasti mutta sen tultua käyttöön, sitä onkin alettu pitää taas yhtenä vasta-argumenttina eutanasialle. Sedaatio onkin jonkinlainen kompromissiratkaisu niille lääkäreille, jotka kokevat etteivät voisi auttaa potilasta antamalla suoranaista aktiivista kuolinapua. Täytyy kuitenkin muistaa, että noin viidesosa suomalaislääkäreistä olisi valmiita auttamaan potilasta myös eutanasialla, joten senkään suorittajista ei puutetta pitäisi olla, kun otetaan huomioon se, että kyseessä on kuitenkin harvinaisempi lääketieteellinen toimenpide.

Exitus ry on taas tehostanut yleisötilaisuuksien järjestämistä. Loppuvuodesta 2016 oli vieraanamme professori Esko Valtaoja. Esitelmätilaisuus järjestettiin Helsingin yliopistolla ja se sai hyvän vastaanoton. Toivottavasti saamme hänet toistekin vieraaksemme. Oulussa puolestaan oli 9.1.2017 eutnasia-paneeli, johon osallistui puheenjohtajamme ohella myös kansanedustaja Stefan Wallin (r.), joka on tehnyt kiitettävästi työtä eutanasian hyväksi viime vuonna Eduskunnassa tekemällä asiasta eduskuntakyselyn. Paneelin kokoonpanosta löytyi myös pastori Pekka Elonheimo, joka on julkisesti ilmoittautunut eutanasian kannattajaksi. Töölön kirjastossa Helsingissä järjestetään myös paneeli 21.3.2017. Siihen osallistuvat lääkärit Heikki Pälve ja Ilkka Taipale sekä pastori Pekka Elonheimo.

Uskon että myös tämä vuosi 2017 tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen ja vilkas. Lisäämme keskustelua eutanasiasta edelleen. Nyt on sen aika.


Jukka Hacklin
Varapuheenjohtaja
Exitus ry Forum24 19.1.2017

Eutanasialain aika

Kansalaisaloite hyvän kuoleman puolesta, eutanasiasta keräsi kahdessa kuukaudessa noin 63 000 allekirjoitusta. Nimet tulivat nopeasti ja kansalaiset ilmaisivat tahtonsa, että eduskunnan on käsiteltävä eutanasialainsäädäntö. Asiasta on puhuttu ainakin 25-vuotta enemmän tai vähemmän lehtien mielipidepalstoilla sekä sosiaalisessa mediassa. Exitus ry on toiminut lainsäädännön puolesta jo vuodesta 1993 alkaen.

Eutanasialainsäädäntö ja saattohoidon kehittäminen ovat kaksi eri asiaa. Tarvitsemme molempia. Saattohoitoa haluamme me eutanasian kannattajatkin parantaa. Eutanasialainsäädäntö ei ole pois saattohoidon sisällön ja laadun kehittämisestä ja eutanasialaki ei tarkoita minkään ihmisryhmän arvon alentamista eikä itse elämän arvon kyseenalaistamista.

Kansalaisaloitteen nyt mennessä eduskunnan käsittelyyn, toivon asianmukaista ja rakentavaa keskustelua. Puolueet eivät voi asiaa kiertää. Eivät nyt kun niin monet ovat ilmaisseet halunsa eutanasialaille kansalaisaloitteen muodossa. Yksittäiset kansanedustajat ovat vuosien varrella tehneet kysymyksiä eutanasiasta hallitukselle, mutta ensimmäistä kertaa eutanasialainsäädäntöön kaikkien eduskuntapuolueiden on nyt otettava kantaa.

Syyskuussa 2016 julkaistun väitöstutkimuksen (Anja Terkamo-Moisio) mukaan noin 85 prosenttia suomalaisista hyväksyy eutanasian. Sairaanhoitajista eutanasian hyväksyy 74 prosenttia. Lääkäreistä eutanasian hyväksyy lähes puolet vuonna 2013 tehdyn kyselyn mukaan.

Jos eutanasialaki saadaan Suomeen niin lain valmistelu on tehtävä tarkasti ja kriteerit selkeäksi, jotta on täysi varmuus siitä, missä tilanteessa eutanasia olisi mahdollista ja kenenkään ei tarvitsisi pelätä lain väärinkäyttöä. Kansalaiskeskustelussa on muistettava se, että oleellista ja keskeistä on se, mitä kuolemansairas ja kärsivä ihminen toivoo itselleen ja mihin ratkaisuun hän päätyy ja annammeko yhteiskuntana oikeuden kärsivälle ihmiselle päättää oman kuolemansa ajankohdasta saaden siihen asiantuntevaa apua kun kuolema joka tapauksessa kolkuttaa ovella.

Stefan Wallin (r) totesi viime lokakuussa jättämässään kirjallisessa kysymyksessä hallitukselle: ”Potilaan näkökulmasta eutanasiassa on loppujen lopuksi kysymys ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään. Ei ole olemassa sellaista normia, joka poistaisi kuolevalta henkilöltä tämän subjektiivisen oikeuden.”



Kari Viholainen
puheenjohtaja
Exitus ry Turun Sanomat 10.11.2016

Eutanasian käyttöä säätelevä laki tarvitaan

Exitus ry:n puheenjohtaja Kari Viholainen kirjoitti 27.10.2016 kansanedustaja Stefan Wallinin eduskuntakyselystä, koskien eutanasiaa. Viholainen totesi tämän hyväksi ja merkittäväksi teoksi nyt, kun eutanasian kannatus maassamme on kasvanut jopa 85%:iin.

Marko Heimonen puolestaan totesi mielipidekirjoituksessaan 1.11, että halukkuus eutanasian tekemiseen ei kuitenkaan olisi lisääntynyt lääkärien keskuudessa.

Kyseessä varmastikaan ei ole mitenkään haluttu toimenpide. Sellaista tilannetta ei toivo itselleen lääkäri eikä potilas. Kuitenkin luonto on keksinyt mitä erikoisimpia tapoja tehdä kuolemasta joskus hyvin tuskallisen.

Varmastikin vapaaehtoisuus voisi tulla kysymykseen lääkärien kohdalla. Toisaalta myös potilaan oikeuksista tulee huolehtia ja toimenpide siirtää suoritettavaksi toiselle lääkärille. Muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan noin viidesosa suomalaisista lääkäreistä olisi kuitenkin valmis suorittamaan eutanasian tarvittaessa.

Heimonen kertoi myös huolensa siitä, että potilaan pitäisi ilmaista tahtonsa eutanasiasta jo ennen kuin hänellä on kärsimyksiä, jotta hän näin olisi "oikeustoimikelpoinen". Tämä ei pidä paikkaansa. Valtaosa jo kärsivistä potilaista on oikeustoimikelpoisia ja hoitohenkilökunta voi kuunnella ja toteuttaa heidän tahtoaan, mitä tulee kärsimysten lievittämiseen, samoin kuin eutanasiaan sitten kun laki on voimassa. Lisäksi tulee muistaa se, että kärsimyksien lievitys on luonnollisesti jokaisen potilaan oikeus, mistä on pidettävä tarkasti huolta, olipa hän sitten oikeustoimikelpoinen tai ei.

Veteraanipoliitikot Esko Seppänen (vas.) ja Iiro Viinanen (kok.) panivat 7.11.2016 vireille nimien keruun uutta kansalaisaloitetta varten, koskien eutanasian laillistamista Suomessa. Mukana on myös huomattava joukko muita suomalaisia politiikan, lääketieteen, kulttuurin, urheilun ja talouselämän vaikuttajia, jotka ovat lupautuneet mukaan nimellään. Lista näistä henkilöistä on nähtävissä Exitus ry:n kotisivuilla osoitteessa exitus.fi/kansalaisaloite . Tämä varmasti tulee olemaan sellainen aloite, joka myös pääsee Eduskunnan käsittelyyn; nimiä tarvitaan 50 000 kpl. Aloite on allekirjoitettavissa kansalaisaloite.fi -sivustolla.

On ollut todella hienoa huomata se, kuinka myös suomalaiset poliittiset toimijat ovat vihdoinkin alkaneet käydä tosissaan keskustelua eutanasiasta. Sitä me kansalaiset olemmekin jo odottaneet. Uskoisin että maahamme lopulta saadaan hyvä lainsäädäntö ja toimintatavat.

Jukka Hacklin Turun Sanomat 27.10.2016, Savon Sanomat 30.10.2016,Huvudstadsbladet 30.10.2016,
Vasa Bladet 30.10.2016, Kaleva 31.10.2016

Vihdoinkin eutanasiaan tartutaan

Tänä vuonna on paljon keskusteltu hyvästä ja huonosta hoidosta. Olemme saaneet lukea kovia kokemuksia ja kertomuksia hyvästä hoidosta. Exitus-yhdistys on tehnyt määrätietoista työtä eutanasialainsäädännön puolesta jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Työ alkaa tuottaa tulosta.

Ilolla otamme vastaan kansanedustaja Stefan Wallinin (r.) kirjallisen kysymyksen eutanasialainsäädännöstä, jonka hän jätti 21.10. eduskunnassa. Sen on allekirjoittanut 24 kansanedustajaa kuudesta eri puolueesta, joukossa 6 nykyistä tai entistä puolueen puheenjohtajaa ja 8 entistä ministeriä.

On merkittävää, että kysymykseen on yhtynyt näin monta poliittista päättäjää ja he edustavat laajasti eri puolueita. On jo aikakin kuunnella kansaa, sillä jo vuosien ajan suomalaiset ovat osoittaneet vahvan kannatuksensa eutanasialainsäädännölle.

Viimeisten 10 vuoden ajan eutanasian kannatus on ollut 75 prosentin luokkaa. Syyskuussa julkaistun väitöstutkimuksen mukaan suomalaisten kannatus olisi jo noin 85 prosentin tasolla.

Sairaanhoitajien positiivinen näkemys ja myönteinen kanta eutanasialainsäädännölle on lisääntynyt. Lääkärikunnan myönteinen kanta on myös vahvaa. Vuonna 2013 noin 46 prosenttia lääkäreistä suhtautui eutanasiaan myönteisesti. Oletettavasti kannatus on nyt vielä suurempaa.

On aika käydä lainsäädännöllistä keskustelua. Lääkäriliiton kielteinen kanta eutanasiaan ei ole enää tästä päivästä. On kuunneltava kansan tahtoa ja kärsiviä, vakavasti sairaita ihmisiä.

Suurin osa vakavasti sairaista saa avun hyvällä saattohoidolla, mutta meillä on aina ollut ja tulee olemaan joukko ihmisiä, jotka eivät saa apua parhaimmastakaan saatto- ja kivunhoidosta. On ryhmä ihmisiä, joilla on suunnattomia fyysisiä ja psyykkisiä kärsimyksiä. Heidät on tähän asti unohdettu niin lääkäriliiton kuin poliitikkojenkin taholta.

On arvioitu, että Suomessa voisi olla noin 200–300 vakavasti sairasta, jotka voisivat haluta turvautua eutanasiaan omassa asiassaan. Miksi he eivät saisi päättää itse kuolemastaan tilanteessa, jossa kaikki mahdollinen hoidollisesti on tehty ja jäljellä on vain suuri kärsimys? Keneltä se olisi pois, jos minä haluan päättää itsestäni ja omasta kuolemastani avoimesti lain suomin turvin, kun minulla on vain suurta kärsimystä?

Stefan Wallin toteaa hallitukselle jätetyssä kirjallisessa kysymyksessä seuraavasti: ”Potilaan näkökulmasta eutanasiassa on loppujen lopuksi kysymys ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään. Ei ole olemassa sellaista normia, joka poistaisi kuolevalta henkilöltä tämän subjektiivisen oikeuden.”

Myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on allekirjoittanut kirjallisen kysymyksen eutanasiasta. Jo vuonna 2012 vihreät linjasivat myönteisen kannan eutanasiaan tekemäni puoluekokousaloitteen johdosta.

Nyt on aika puolueiden toimia yhdessä. Myös perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien joukossa on myönteisesti eutanasiaan suhtautuvia, vaikka puolueiden johto ilmaiseekin kielteistä kantaa.

Suomalaiset antavat vahvan tukensa eutanasialaille. Tätä kansan tahtotilaa pitää kuunnella ja toimia sen mukaan.


Kari Viholainen
Puheenjohtaja
Exitus ry Turun Sanomat 22.5.2016, Aamulehti toukokuussa, Helsingin Uutiset 28.5.2016

Miksi eutanasialla pelotellaan?

Viime viikkoina on kauhisteltu mediassa 20-vuotiaan hollantilaisen naisen armokuolemaa. Eutanasia-kriittiset näyttäisivät nyt tietävän, että nainen ei ollut vielä kärsinyt tarpeeksi. Samalla asia käännetään kätevästi päälaelleen: nainen kuvataan eutanasian uhrina. Selvää tässä sekä eräissä muissa yksittäistapauksissa on ollut kuitenkin vain se, että emme tunne potilaan taustoja tarpeeksi hyvin voidaksemme arvostella hänen hoitopäätöksiään.

Toimittaja Sanna Ukkola suorastaan intoutui kolumnissaan "Lääkkeeksi kuolemaa" (Ylen kotisivuilla 16.5.2016). Otsikko oikeastaan jo kertoo koko sisällön. Kolumni oli tyyppiesimerkki ennakkoluulojen ja pelkojen lietsomisesta eutanasiaan nähden.

Kun halutaan pelotella eutanasialla, vedetään esille karmivalta näyttäviä epämääräisiä yksittäistapauksia ja luodaan niiden avulla yleiskuvaa jonkinlaisesta tappamisen teollisuudesta. Samalla jää helposti toteamatta se, että esimerkiksi Hollannissa ja Belgiassa jo tuhannet ihmiset ovat pelastuneet epäinhimillisiltä kärsimyksiltä laillisen eutanasian ansiosta silloin, kun mikään muu keino ei ole enää auttanut. Eutanasia on yksilön oma valinta ja luvan siihen hän saa vain lääketieteellisin kriteerein.

Ukkolaa näyttäisi myös häirinneen se, että ihmiset haluavat kontrolloida kuolemaansa. Tekisi mieleni kysyä, mitä pahaa siinä on? Eikö olekaan hyvä asia, että kuolema tulee vaikkapa nukkuessa, tai että sitä eivät edellä kohtuuttomat fyysiset kärsimykset?

Usein kuultu klisee eutanasian vastustajien suusta on ollut, että eutanasian sijaan pitäisi keskittyä hyvään saattohoitoon, tai "hyvään loppuelämään". Saattohoidon uranuurtaja Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen on kuitenkin todennut, että meilläkin on tapauksia joissa paraskaan saattohoito ei ole riittänyt poistamaan kärsimyksiä. Tästä syystä hyvä saattohoito ei ole mikään vaihtoehto eutanasialle. Myös Suomessa eutanasian pitäisi olla yksi mahdollinen työkalu, joka olisi käytettävissä vain äärimmäisissä tapauksissa, kuten monet muutkin harvinaiset hoitomenetelmät ovat.

Jukka Hacklin
hallituksen jäsen
Exitus ry Oululehti 26.4.2016, Aamulehti 27.4.2016, Turun Sanomat 1.5.2016

Saattohoitoa on kehitettävä

Saattohoidon tilaa yritetään Suomessa parantaa. Hyvä kuolemahanke omalta osaltaan tekee tätä työtä. Hyvä kuolema hankkeen saattohoidon kouluttajakoulutus alkaa syksyllä 2016 ja kestää keväälle 2017. Tämä koulutusohjelma tulee tarpeeseen. Tarvitsemme kautta maan enemmän tietoa ja osaamista.

Saattohoidon tilaa tulee pyrkiä saamaan tasa-arvoisemmaksi. Ongelma on siinä, että meillä on hyviä yksikköjä, joissa saa hyvää terminaalivaiheen hoitoa, mutta valitettavasti se jakautuu Suomessa eriarvoisesti. Tämä eriarvoisuus täytyy saada korjattua

Asia pitää huomioida myös tulevassa sote-uudistuksessa. Onhan tämän uudistuksen tavoitteenakin parantaa sairaanhoidonja terveydenhoidon tilaa niin perusterveyden kuin myös erikoissairaanhoidon osalta. Paljon puhutaan jo tulevasta valinnan vapaudesta ja yksilön oikeuksista. Sote uudistuksen ei tule ainakaan huonontaa saattohoitopotilaiden tilannetta.

Saattohoidossa korostuu hoidon yksilöllisyys, laatu ja kuolevan ihmisen laaja-alainen kärsimyksen lieventäminen. Yhä useammin yksilö haluaa olla kotona loppuun asti. Se voi toteutua vain hyvällä avohoidolla. Kotiin on turvattava sairaalatasoinen hoito. Se tarkoittaa teknisiä hoitovälineitä kuten kipupumppua. Tarvittaessa kotona voidaan toteuttaa myös suonensisäistä nesteytystä ja antaa mahdollisia suonensisäisiä lääkityksiä. Myös palliatiivinen sedaatio eli nukutus voidaan toteuttaa kotona, mutta nämä vaativat riittävää hoitotiimiä ja edellyttävät läheisten osallistumista kuolevan hoitoon.

Kotisaattohoitoa ei kaikkialla tunneta. Oulussa olemme edelläkävijöitä. Oulun kaupunginsairaalassa toimii kotihoitorinki ja se mahdollistaa kotikuoleman. Sitä palvelua on syytä entisestään tehostaa ja kaupungin tuleekin osoittaa siihen riittävä rahoitus ja henkilöstöresurssit on turvattava, jotta tulevaisuuden haasteisiin voidaan vastata ja potilaiden valinnan vapautta tehostaa.

Sote-uudistuksen yhteydessä tulisi myös parantaa kuolevan omaisen asemaa. Usein läheinen väsyy tilanteessa, jossa hän yrittää jaksaa käydä töissä ja samaan aikaa huolehtia omaisen saattohoidosta. Usein se on mahdotonta toteuttaa.

Meidän tulisi pohtia yhtenä vaihtoehtona Ruotsin mukaista mallia. Siellä on mahdollista saada ansiosidonnaista vapaata omaisen hoitoon. Ruotsissa omainen voi saada 100 päivää vapaata menettämättä tulojaan. Suomessa omaishoitovapaa on palkaton.

Tosin Suomessa saa kyllä sairaslomaa palkallisena jos läheinen on kuolemassa. Saa siis keskittyä läheisen saattamiseen. Usein uupumus-diagnoosi ei käy, vaan lääkärintodistuksessa täytyy olla masennus / stressireaktio diagnoosi merkittynä. Jotkut hakevat myös palkatonta virkavapaata, mutta luonnollisesti se ei kaikkien kohdalla voi tulla kyseeseen, sillä onhan kyse myös toimeentulosta.

Useinkin työn tekeminen ja läheisen saattaminen samanaikaisesti on aivan liian raskasta. Myös kuolevan läheisen tulee huolehtia omasta jaksamisestaan. Yhteiskunnan tarjoamat palvelut ja edut tulee tukea tätä jaksamista.

Kari Viholainen, Puheenjohtaja
Exitus ry

Eutanasia on ihmisoikeus

Ranska päätti vastikään lainsäädännöllä, että kuolemansaita voidaan pitää nukutettuna kuolemaan saakka. Ranskassa ajettiin aktiivisen eutanasian sallivaa lainsäädäntöä. Ranskan päätös uutisoitiin "kompromissina" eutanasialle. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kärsivän ihmisen nukuttaminen ei ole eutanasiaa. Eutanasia on selkeästi aktiivista kuolinapua kun jäljellä ei ole muuta kuin suuri kärsimys Kuinka nukuttaminen kärsivän ihmisen kohdalla olisi moraalisesti ja eettisesti hyväksyttävämpää kuin itse eutanasia? varsinkin jos yksilö itse toivoo oman elämänsä päättymistä suurissa kärsimyksissä? Ranskan linjaus on kärsivän ihmisen uuvuttamista kohti kuolemaa. Se ei ole oikein. Ihmisoikeudet eivät toteudu. Ei Ranskassa eikä Suomessa. Saan viikoittain ja välillä päivittäin yhteydenottoja vakavasti sairailta ihmisiltä, jotka ovat sangen väsyneitä omaan sairauteensa. He ovat käyneet läpi todella raskaita ja vaikeita hoitojaksoja. Usein taustalla on syöpäsairaus, mikä ei ole enää parannettavissa. He ovat hyvin ahdistuneita ja yksin sairautensa kanssa. On erittäin vaikeaa vastailla näiden erittäin vaikeassa tilassa olevien ihmisten kysymyksiin. Vastaan kuten pystyn. He ottavat minuun yhteyttä kun ajan eutanasialainsäädäntöä Suomeen.

On vaikeaa vastata kärsivän ihmisen kysymykseen kun hän kysyy, miksi minä en saa itse päättää omasta lähdöstäni avoimesti? Monet ihmiset ovat ovat kysyneet minulta pitääkö minun tehdä itsemurha, jotta pääsisi kärsimyksistä pois. Ne ovat hirveän vaikeita puhelinkeskusteluja. En koskaan suosittele kenellekään itsemurhaa. Yritän parhaani mukaan suosittelemaan hakemaan apua ja hoitoa ja samalla tiedostaen sen, että sitä apua ei välttämättä ole saatavissa. Yhtälö on vaikea. Olen aivan oikeasti vetoamassa Suomen lainsäätäjiin, että meille saataisiin aktiivisen eutanasian salliva lainsäädäntö. Parhainkaan palliatiivinen oireenmukainen hoito ei auta kaikkia. Olen sen itse nyt todellisesti kokenut ja asiasta vakuuttunut saamieni lukuisten yhteydenottojenkin perusteella. Kyllä nämä ihmiset, jotka kärsivät suunnattomia kärsimyksiä, niin fyysisesti kuin myös henkisesti ovat oikeutettuja itse avoimesti päättämään omasta elämästään. Liian moni joutuu tekemään elämän päättämisen salassa. Se ei ole oikein.

Avoimesti tunnustettu tosiasia on se, että saattohoito ei toteudu Suomessa tasa-arvoisesti. Tämä on suuri ongelma. Nyt käynnissä oleva "hyvä kuolema hanke" pyrkii tätä epäkohtaa korjaamaan. Valitettavasti en usko senkään hankkeen muuttavan kovinkaan suuresti koko maan tilannetta. Vetoan maan lainsäätäjiin, eri eduskuntaryhmiin, jotta eutanasialainsäädäntö otettaisiin vakavasti. Kärsivät kuolemansairaat ihmiset ovat siihen oikeutettuja. Keneltä eutanasialainsäädäntö olisi pois? Miksi ihmisen ei annettaisi itse päättää omasta elämästään avoimesti kun kaikki mahdollinen lääketieteellisesti on tehty ja jäljellä on vain suuri kärsimys? Minä vastaan näihin kysymyksiin jatkuvasti kun vakavasti sairaat ihmiset ottavat yhteyttä. Käynnissä on myös kansalaisaloite eutanasialainsäädännöstä ja se löytyy kansalaisaloite.fi sivustolta.

Exitus ry on ajanut jo yli 20-vuoden ajan aktiivisen eutanasian sallivaa lainsäädäntöä. Tämä lainsäädäntö olisi inhimillinen ja ihmisoikeuksien mukainen lainsäädäntö. Eutanasiassa yksilö itse päättää itsestään, ei koskaan kukaan muu. Viimeisten kymmenen vuoden aikana tehdyt mielipidemittaukset ovat osoittaneet suomalaisten kannattavan eutanasialainsäädäntöä jopa 75% kannatuksella.

Kari Viholainen
Exitus ry
Puheenjohtaja

Dignitas - Inhimillinen elämä - inhimillinen kuolema

Sveitsin Dignitas-yhdistyksen perusti vuonna 1998 lakimies Ludwig A. Minelli

tarkoituksena turvata yhdistyksen jäsenille inhimillinen elämä ja inhimillinen kuolema. Dignitas laatii laillisia hoitotahtoja, antaa terminaalihoitoa ja antaa apua itsemurhassa. Yhdistys antaa myös lakiapua silloin kun jäsen kiistelee lääkärinsä, sairaalan tai hoitolaitoksen kanssa.

Dignitas'in toiminta perustuu Sveitsin rikoslain 115. artiklaan, jonka mukaan on lainvastaista antaa apua itsemurhassa, jos avun antaja saa siitä taloudellista etuutta

Toisin kuin muut samanlaiset yhdistykset Sveitsissä, Dignitas hyväksyy myös ulkomaisia jäseniä.

"Eettisesti katsottuna tätä työtä ei voi rajoittaa vain Sveitsin rajojen sisälle. Jos ihminen on hukkumassa häneltä ei ennen pelastustoimia kysytä onko hän Sveitsin kansalainen", Minelli kertoo.

Kaikki jäsenet, joilla on toivottomia ja kestämättömiä kärsimyksiä ja jotka toivovat voivansa päättää elämänsä, ovat oikeutettuja saamaan apua.

Dignitaksella on tällä hetkellä 1500 jäsentä. Yhdistyksen ammattitaitoinen henkilökunta keskustelee useita kertoja potilaan kanssa varmistuakseen, että kaikki muodolliset ja lailliset ehdot avustettuun itsemurhaan täytetään.

Reseptilääkitys itsemurhaa varten täytyy saada laillistetulta lääkäriltä. Tämä ei Sveitsissä ole probleema koska enemmistö lääkäreistä on yhteistyöhaluista. Jos kuitenkaan tämä ei ole mahdollista, Dignitas hankkii tarvittavan lääkkeen. Käytetty lääke on nopeavaikutteinen barbituraatti. Muutamassa minuutissa

potilas vaipuu uneen, kuolema seuraa tuskattomasti ja rauhallisesti. Kuoleman jälkeen Dignitas informoi poliisia. Todistamisvaatimusten takia pitää Dignitaksen henkilökuntaan kuuluvan lisäksi paikalla olla kaksi muuta henkilöä. Dignitas toimii mieluiten potilaan kotona, jossa perheenjäsenet ja ystävät voivat olla läsnä. Ulkomaisia jäseniä varten yhdistyksellä on kodinomaisesti sisustettu huoneisto, jossa avustettu itsemurha voi tapahtua.

Jäsenmaksu on ollut noin 18 euroa vuodessa. Suuremmat avustukset ovat hyvin tervetulleita.

Yhteystiedot:

Dignitas
Postfach 9
CH-8127 Forch, Swtzerland


Internet: www.dignitas.ch
e-mail: dignitas(at)dignitas.ch

Motto:
"Mielestäni on häpeällistä, että potilaat vaikeassa tilanteessaan joutuvat jättämään maansa, kotinsa, perheensä ja ystävänsä kuollakseen ulkomailla. Se on surullista mutta yhdistyksemme voi toimia vain Sveitsin alueella."

- Minelli

Eutanasiahoitotahto

Belgiassa suunnitellaan nk. eutanasiahoitotahdon rekisteröintiä 1.9.2008 alkaen.

Henkilö tai potilas voi tehdä tämän hoitotahdon silmälläpitäen tilannetta, että hän sairastuisi parantumattomasti tai joutuisi syvään tajuttomuustilaan tai koomaan ja olisi näin ollen itse estynyt pyytämästä eutanasiaa.

Jotta etukäteen tehty hoitotahto olisi pätevä, kyseisen henkilön tulee hoitotahtoa laadittaessa olla täydessä ymmärryksessä.

Hoitotahdon tulee olla juridisesti pätevä (kahden luotettavan henkilön todistama) ja lisäksi sen tulee olla laadittu viisi (5) vuotta etukäteen.

Hoitotahdon kopiot tulee antaa niille kahdelle henkilölle, jotka allekirjoituksillaan todistavat hoitotahdon oikeellisuuden niin, että he tarvittaessa voivat antaa sen hoitavalle lääkärille. Koska eutanasiahoitotahdon kuitenkin tulee olla 1.9.2008 alkaen paikallisten ja kansallisten terveysviranomaisten rekisteröimä, voivat Belgian lääkärit tulevaisuudessa tiedustella parantumattomasti sairaan, syvästi tajuttoman potilaan osalta, onko tällainen hoitotahto kyseisen potilaan kohdalla rekisteröity.

On toki lisättävä, että käytännössä on lääkärin vapaassa valinnassaan seuraako hän hoitotahtoa vai ei.

Lähde: ADMD, Belgia

Eutanasi-förhandsvilja

I Belgien planeras att fr.o.m.den 1.9.2008 införa registrering av en sk eutanasi-förhandsvilja.

enna förhandsvilja kan göras av en person eller en patient för det fall att han / hon i framtiden är obotligt sjuk och befinner sig i ett djupt medvetslöst tillstånd eller i koma och således är oförmögen att själv anhålla om eutanasi

För att förhandsviljan skall vara giltig, bör personen ifråga vara vid sitt fulla förstånd då förhandsviljan uppgörs. Förhandsviljan bör vara juridiskt bindande (bevittnad av två tillförlitliga personer) och dessutom vara uppgjord fem (5) år i förväg.

Kopia av förhandsviljan ges åt de två personer som bevittnat densamma, så att de vid behov kan ge den åt den vårdande läkaren.

Då emellertid eutanasi-förhandsviljan fr.o.m. den 1.9.2008 kommer att kunna registreras hos de lokala och nationella hälsovårdsmyndigheterna, kan läkarna i Belgien i framtiden, då de har hand om en obotligt sjuk, djupt medvetslös patient, förfråga sig om en sådan förhandsvilja finns registrerad för patienten ifråga.

Tilläggas bör dock att det står läkaren fritt att följa förhandsviljan eller ej.

Källa: ADMD, Belgien

Suomen lääkäriliiton suositus

Lääketieteen etiikan päivillä syyskuussa Suomen Lääkäriliitto suositti potilaan ja lääkärin yhteisymmärrykseen perustuvan hoitopäätöksen kirjaamista potilastietoihin. Liiton mielestä kaikkien kansalaisten tulisi pohtia toivomuksiaan hoitonsa suhteen yhdessä omaistensa kanssa. Hoitopäätöksen tekevän lääkärin on aina tärkeä tietää, miten potilas toivoisi itseään hoidettavan. Etenkin vakavan sairauden diagnosoinnin jälkeen on potilaan ja lääkärin keskusteltava hoitovaihtoehdoista ja potilaan hoitotahdosta. Hoitotahtoa voitaisiin tarvittaessa tarkentaa ja siihen tulee palata säännöllisesti hoitosuhteen aikana ja varsinkin, jos kuoleman lähestyminen on ilmeistä.

Näin siis Lääkäriliitto tänään. Vihdoinkin Suomen Lääkäriliitto ja maamme lääkärikunta tunnustaa potilaan hoitotahdon tärkeyden ja jopa sen välttämättömyyden. Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun potilaan kirjallista hoitotahtoa pidettiin vain joutavanpäiväisenä paperinpalana, jolla ei ollut mitään merkitystä. Ehkäpä Exitus-yhdistyksen määrätietoisella kampanjoinnilla hoitotahdon puolesta on ollut tähän muutokseen ainakin jonkinlainen osuus.

Jane Tuovinen 10/2007

Eutanasiakeskustelun retoriikasta

Seuraavassa otteita FM Kia Kinnusen Suomen Lääkärilehdessä 38/2007 olleesta artikkelista Eutanasiakeskustelun retoriikkaa, joka perustuu Kinnusen uskontotieteen pro gradu-tutkielmaan Kuolemaa suurempia kysymyksiä.

Kia Kinnusen mielestä suhtautuminen eutanasiaan on vähän samanlaista kuin suhtautuminen alkoholipolitiikkaan. Alkoholi nähdään joko kaiken pahan alkuna, jonka saantia olisi tiukasti rajoitettava tai ummistetaan silmät alkoholin kaikilta haitoilta ja katsotaan kaikkien rajoitusten olevan haitallista holhoamista. Samoin Kinnusen mielestä eutanasia kärjistyy puheenvuoroissa helposti joko puolustuskyvyttömien kontrolloimattomaksi surmaamiseksi tai sitten ongelmattomaksi yksilön täysin omaksi valinnaksi.

Pahimpana uhkana eutanasiaa vastustavien kannanotoissa nähdään ns. kaltevan pinnan uhka. Sen mukaan eutanasian salliminen potilaiden pyynnöstä johtaisi vähitellen potilaiden surmaamiseen ilman pyyntöä tiettyjen kriteerien täyttyessä tai taloudellisten tekijöiden vaikutuksesta. Kaltevaa pintaa pelkäävät eivät kuitenkaan koskaan esitä keinoja mm. tiukkaa valvontaa liukumisen estämiseksi.

Priorisoinnista puhutaan myös eutanasian yhteydessä. Priorisointi on jo nyt tosiasia, mutta tarvitsisiko sen merkitä kaltevalle pinnalle liukumista, jos eutanasia tässä tilanteessa laillistettaisiin? Jos näin on, miten voimme olla varmoja siitä, ettemme jo nyt ole kaltevalla pinnalla? Kysyy Kia Kinnunen ja toteaa, että tutkimusten mukaan eutanasiaa esiintyy sielläkin, missä se on laitonta.

Lääkäri on asiantuntija hoitoa koskevissa kysymyksissä ja näin ollen hänen kuuluukin olla vastuussa hoidosta. Potilas taas on omien tuntemustensa ja syvimpien arvostustensa ainoa asiantuntija. Mukaan tulevat nyt hoidon rajat: mikä on liikaa ja mikä liian vähän ? Hoitomuotojen jatkuva kehittyminen lisää sellaisten tilanteiden määrää, joissa joudutaan toteamaan, että elämän pitkittäminen on kyllä mahdollista, mutta samalla kysymään, onko se enää mielekästä. Tieto mahdollisuudesta vaikuttaa hoitoon, voi vähentää potilaan pelkoa ”ylihoitamisesta”. Mahdollisesti perustettavalla hoitotahtorekisterillä tulee Kinnusen mielestä luultavasti olemaan vaikutusta ainakin asenneilmapiirin tasolla.

Jane Tuovinen 10/2007

Kuolevaa potilasta ei kunnioitettu

Mieheni oli hoidettavana Töölön sairaalassa kesä-heinäkuun vaihteessa. Heinäkuun alussa sairaalasta soitettiin ja kerrottiin, että jos vielä haluan hyvästellä mieheni ennen hänen kuolemaansa, olisi minun tultava mahdollisimman nopeasti sairaalaan. Kiiruhdin kuolevan puolisoni vuoteen ääreen ja ehdin vielä hyvästellä hänet, mutta tuosta hyvästijätön hetkestä jäi minulle hyvin paha mieli.

Mieheni oli kolmen hengen huoneessa ja vierailuaika oli juuri alkanut. Mieheni vasemmalla puolella ohuen verhon takana olevan potilaan luona oli omaisia, jotka nauroivat ja kertoivat kuulumisiaan kovalla äänellä. Oikean puoleinen potilas taas puhui puhelimessa äänekkäästi ja huoneen toisessa päässä siivoja kolisteli metallisen siivouskärrynsä kanssa. Kaiken tämän lisäksi televisio oli auki ja siellä soi korviahuumaava rockmusiikki. Tunnelma oli kuin markkinatorilla ja siinä minun piti jättää hyvästit kuolevalle miehelleni. Paikalle tulleelta hoitajalta kysyin, eikö heillä ole mitään rauhallisempaa paikkaa, jossa voisin hyvästellä mieheni. ”Ei ole muuta kuin vessa”, vastasi hoitaja. Pyysin, että hän edes sulkisi television.

Eikö sairaaloissamme enää kunnioiteta kuolevaa potilasta? Ovatko hoitajat jo niin stressaantuneita ja kiire niin kova, ettei edes kuoleman edessä ole aikaa hiljentyä? Haastatteluissa ja juhlapuheissa kyllä kerrotaan, että kuolevalle potilaalle ja hänen omaisilleen järjestetään rauhallinen tila hyvästellä rakkaansa, mutta todellisuus näyttää olevan aivan muuta. Omaiset ovat läheisensä kuolinhetkellä hyvin herkässä mielentilassa ja siitä jää heidän mieleensä aina pysyvä muisto, joka vaikuttaa pitkälle heidän elämäänsä. Siksi hienotunteisuus ja niin kuolevan potilaan kuin omaistenkin kunnioittaminen ja huomioon ottaminen pitäisi kuulua sivistyneen yhteiskunnan alkeellisimpiinkin tapoihin.

Jane Tuovinen
toimittaja

Palliatiivisen sedaation mahdollisuus kuolevan hoidossa on tärkeää

HS referoi 19.9.2006 Terhokodin ylilääkärin Juha Hännisen esitystä Lääkäriliiton etiikkaseminaarissa palliatiivisen nukutuksen mahdollisuudesta kuolevan potilaan viimeisten päivien hoitona.

Tämä on erittäin tärkeä ja arvokas pohdittaessa sitä, kuinka voidaan parantaa kuolevan potilaan hoidon laatua suomalaisessa terveydenhuollossa.

Hännisen mukaan ”unikuoleman” käyttö on vielä hyvin harvinaista Suomessa. Hän itsekin sanoo käyttäneensä ko. nukutusta saattohoidossa vain kaksi kertaa, vaikkakin sitä hänen johtamassaan Suomen eturivin saattohoitokodissa Terhokodissa käytetään parikymmentä kertaa vuodessa.

On hyvin toivottavaa, että Lääkäriseura Duodecimin tulossa oleva kuolevan potilaan ”Käypä hoito-suositus” sisältää suosituksen ja ohjeet hoitohenkilökunnalle tämän hoitokeinon käytöstä. Yhtä tärkeää on, että hoitohenkilöstö tekee omaisille selväksi mahdollisuuden / suosituksen tästä hoidosta.

Kaikkein tärkeintä on, että kuolevan potilaan kanssa mahdollisuuksien mukaan keskustellaan tästä ja kuullaan hänen oma toiveensa asiassa. On myös tärkeää, että meillä kaikilla on mahdollisuus lääkäriä sitovasti ilmaista omassa hoitotahdossamme itseämme koskeva mielipide asiassa.

Hänninen sanoo, että palliatiivista sedaatiota ei pidä sekoittaa eutanasiaan. Tämä kuulostaa hieman ikkunasomistukselta, mutta jos tämä erottelu helpottaa hoitavan lääkärin ja omaisten mahdollisia pohdintoja asiassa niin hyvä näin. Tämä hoitokäytäntö kuolevan hoidossa auttaisi kuitenkin osaltaan yhteiskuntaa siirtymään eutanasiakeskustelun jälkeiseen avoimempaan, inhimillisempään ja lempeämpään suhtautumiseen kuolemaan.

Olli Penttilä
Helsinki